Kevätleiri 2008, Piikkiö
Suunnistuksen kevätleiri 16.-20.4.2008 Piikkiössä
Vaikka Muhoksella oli vielä lähes täysi talvi meneillään, LaiVen urheat pihkaniskat lähtivät suunnistuksen kevätleirille Piikkiöön, Turun lähistölle. Matka meni mukavasti kolmella henkilöautolla ja perille majoitukseen, Tuorlan majataloon, saavuttiin noin kello 21.30 keskiviikkoiltana. Kämppä todettiin asumiskelpoiseksi, kun sieltä löytyivät kaikille patjat, peitot ja tyynyt. Muurahaisten teurastamiseen hupeni hieman aikaa, mutta siitä huolimatta reippaimmat kävivät iltajaloittelun ennen nukkumaanmenoa.
Torstai-aamuna herättiin virkeinä uuteen aurinkoiseen päivään. Aamupalan jälkeen oli vuorossa kaikille koko kevään ensimmäinen suunnistusreeni. Paikkana oli Paraisten Kirjala, ja maasto oli mukavan vaativaa. Pummauksilta ei vältytty, mutta sehän kuuluu asiaan näin alkukeväästä. Reenin jälkeen ajettiin takas Tuorlaan ja syötiin herkullista makaroonilaatikkoa. Veltti oli haistanut jo kahvin tuoksun ja ajoi pyörällä meille kylään työpäivän päätteeksi. Illan reeninä oli Peimarin iltarastit. Kukkis näytti olevansa hyvässä kunnossa ja kellotti 4km:n radalla parhaimman ajan. Myös muita hyviä suorituksia nähtiin. Illallla syötiin kinkkukiusausta ja synttärikakkua. Anna täytti maanantaina 16 ja Salla keskiviikkona. Millan ja Maamin hienosti koristellut kakut hupenivat nopeasti, tosin toinen kakku laitettiin säästöön huomista varten. Jätskiautokin vieraili Tuorlassa, mutta sen kuski puhu kuulemma kiinaa, niin siltä ei voitu ostaa mitään. Ennen nukkumaan menoa patjoilla nähtiin hierontarinki, joidenkin hartiat löystyivät, mutta joidenkin menivät enemmän jumiin. Uni maistui kaikille hyvin.
Perjantaina aurinko paistoi jälleen. Aamupalan jälkeen suuntasimme Pohjantähden leiripaikkaan, Piikkiön Kehityksen majalle. Sieltä ajelimme peräkkäin Pohjantähteläisten kanssa reenipaikalle Paimioon. Vuorossa oli vaativa viuhkaharjoitus. Tästäkin suoriuduttiin kunnialla, jotkut ehtivät kiertää enemmän viuhkoja, jotkut vähemmän. Pummia tuli itse kullekin, joíllekin enemmän, joillekin vähemmän. Keskusrastille mennessä nähtiin myös hirvi, mikä ihastutti suunnistajia. Lounaan jälkeen nähtiin jalkapallopeli Tuorlan viherkentällä. Joukkueissa oli sekaisin Pohjantähteläisiä ja LaiVelaisia. Hienoja uhrautumisia joukkueen puolesta nähtiin paljon, tähtipelaajat tällä kertaa olivat Kukkis ja Kaisa! Milla toimi mahtavana maalivahtina, ja Maami potkaisi koko pelin komeimman potkun, tosin pallo lensi maalin yli reilusti. Tunnin kestänyt peli päättyi 8-6 paremmille tai jotain semmosta. Illan reeni oli Paimion Viksbergissä. Aamun vaikean reenin jälkeen monen mieli oli maassa, mutta illan reeni toivottavasti pelasti sen. Maasto oli mukavaa eikä aivan pahimmasta päästä. Matkaa taitettiin tällä kertaa lähes jokainen yksin. Sirpa uskoi nähneensä karhunpennun, mikä pelästytti Tyrnävän tytön suunniltaan. Eläin saattoi olla myös supikoira, ahma tai joku muu. Siitä huolimatta kaikki löysivät takaisin autoille ja päästiin iltapalan syöntiin.
Lauantaina kisailtiin Ankkurirastit Halikossa. Lieneekö syynä leiriväsymys, sillä kevään ensimmäinen kisa tuotti useimmille vaikeuksia, mutta myös hyviä suorituksia nähtiin. Parhaiten pärjäsi Arja D40-sarjassa. Hän sijoittui hienosti viidenneksi. H21C-sarjan Eikka oli 4. Sirpa näytti, että edellisillan karhu ei enää pelottanut, ja hän suunnisti itsensä sijalle 8. sarjassa D13. Tästä kaikkiin tuloksiin: http://www.angelniemenankkuri.com/ankkurirastit_2008/tulokset.html#D40
Sunnuntaina vuorossa olivat Siljarastit Paimiossa, vuoden 2007 Nuorten Jukola ja vuoden 1993 Jukola maastoissa. Maasto oli nopeakulkuista ja juoksuvauhti kovaa. Sunnuntain kisa meni joillakin paremmin, mutta joillakin huonommin. Tällä(kin) kertaa parhaiten juoksivat Arja D40-sarjassa 4. ja Aleksi H13-sarjassa 4. Aleksi hävisi vain 22 sekuntia voittajalle. Tästä tuloksiin: http://www.paimionrasti.fi/
Kotimatka meni mukavasti ja nopeasti ja kotona Muhoksella oltiin noin klo 23. Leiri oli mukava, antoisa ja opettava! Ensikertalaiset pärjäsivät todella hyvin ja uutta opittiin varmasti. Kiitos kaikille mukana olleille!