Jukolan ja Venlojen viesti 2008, Tampere

Kaikkien pihkaniskojen kesän kohokohta, suunnistajien JOULU, juostiin tänä vuonna Tampereella, Kaanaan maastoissa. Ajankohta oli viikko ennen Juhannusta, 14.-15. kesäkuuta. LaiVelta mukana oli ennätysmäärä joukkueita: 4 Venla joukkuetta ja 1 Jukola joukkue.

Ensimmäiset matkustajat nousivat bussin kyytiin lauantai-aamuna kello 05.03 Päivärinteen Salelta. Sieltä matka jatkui kylälle, ja sieltä edelleen Vaalaan, joista kyytiin nousi reilu kymmenen Vaalan Karhun kovaa uroskarhua päämääränään Jukola ja Tampere. Menomatka sujui hyvin, ja Jyväskylän ruokatauon jälkeen Venloilla jännitys tiivistyi. Kisakampauksia väännettiin yhdelle jos toisellekin. Kello kävi, eikä opastuksia näkynyt. Venlojen aloittajat pukivat jo linkussa vaatteet päälle, kisakeskuksessa oltiin kuitenkin sitten lopulta ihan hyvissä ajoin, ja kaikki aloittajat ehtivät lähtöviivalle.

Lauantaina 14.6. kello 14.00 tykin pamaus saattoi 970 Venlaa matkaan. Ensimmäiset LaiVen värit saapuivat vaihtoon sijalla 433., kun kakkosjoukkueen Kukkis letit heiluen toi karttaa Essille. Noin kolme minuuttia myöhemmin mahavaivoista kärsinyt Milla toi ykkösjoukkueen vaihtoon sijalla 531., ja Maami pääsi matkaan. Hyvin aloitti myös kolmosen Tiina, vaihtosijoitus 646. Ensikertalainen Päivi, toi hienosti mammajoukkueen vaihtoon sijalla 873.

Kakkososuudella nähtiin myös hyviä suorituksia. Ykkösen Maami nosti joukkueen sijalle 309., Essi vaihtoi sijalla 610., kolmosen Anna toi viestiä Sallalle sijalla 835. Mammajoukkueessa toisella osuudella viiletti Marjut, joka toi kartan Pirkolle sijalla 799.

Kolmososuudella ykkösen Jenni näytti, että vauhti ja suunnistustaito on kohdillaan, ja nosti joukkuetta vielä reilu 50 sijaa paremmaksi. Ykkösen ankkuri, Arja, pääsi siis matkaan sijalla 258. Kakkosjoukkueen Kaisa juoksi myös hyvin, ja toi karttaa kovakuntoiselle hiihtäjätytölle Jutalle sijalla 571. Kolmosen Salla vaihtoi sijalla 844. ja näin Ansku pääsi irti. Mammajoukkueen Pirkko toi viestiä Vaalan lainatytölle, Minnalle, sijalla 780.

Ankkureilla oli matkaa taitettavana reilu 8km. Ykkösen Arja aloitti hyvin, sijoitus oli parhaimmillaan 221., mutta rastilla numero 15 tuli isohko pummi, mikä pudotti sijoituksia. Maalissa Arja leimasi sijalle 238. Viime vuoden 261. sijoitus parani siis hieman. Jutta suunnisti tapansa mukaan tarkasti, ja nosti kakkosjoukkueen sijalle 422. Kolmosjoukkue joutui taipumaan urhealle mammajoukkueelle, kun Vaalan lainatyttö Minna toi mammajoukkueen sijalle 718. Ansku juoksi mahtavasti kolmosjoukkueen ankkuriosuuden ja nosti joukkuetta melkein 100 sijoitusta. Kolmosjoukkue oli Venlojen Viestin sijalla 755.

Illalla kello 23.00 kajahti Jukolan viestin lähtöpamaus ja noin 1400 lamppupäistä aloittajaa pääsi matkaan. Pieni vesisade ei pihkaniskoja haitannut. LaiVen aloittajana tällä kertaa Janne. Juoksu kulki hyvin, mikä kostautui sitten muutamilla virheillä. Vaihtoon LaiVen värit tulivat sijalla 571., ja Mikko pääsi matkaan. Mikko juoksi hyvin lamppu päässä ja vaihtoi sijalla 620. Kolmannella osuudella viestiä vei kovakuntoinen Jouko. Hän saapui vaihtoon sijalla 643. Nelososuutta suunnisti Kari, eikä hänkään virheittä selvinnyt. Eino pääsi matkaan sijalla 648. Eikka suunnisti tapansa mukaan hitaasti mutta tarkasti, mutta Kaanaan maasto ei antanut armoa, virheitä tuli. Lainapoika Samuel Heinonen (RastiE4), pääsi 6. osuudelle sijoituksella 661. Huhujen mukaan Samuel teki omat perhoslenkit metsässä. Edvin pääsi lähtemään yhteislähdössä ja suunnisti tapansa mukaan hyvin, nostaen joukkuetta lähes 30 sijoitusta ylemmäs. Lopullinen sijoitus oli siis 670.

Hieno suoritus LaiVelta: kaikilta 23:lta suunnistajalta hyväksytty suoritus! Jukolassa oli pitkään aikaan vähän ikävempi sää: yöllä satoi ja niin myös vähän aamulla. Seurateltassa oli ahdasta "nukkua", kun tytöt eivät voineetkaan valvoa makuupusseissa screenin edessä ja seurata kisaa. Onneksi sopu antoi sijaa ja kaikilla oli hyvä mieli. :)

Venlojen kisakampauksia väännettiin jo autossa. Tässä vuorossa Milla ja Jenni.
Milla tulossa vaihtoon Venlojen 1. osuudelta
Maami toisella osuudella
Poikia jännittää jo tuleva yö...
Seurateltan tunnelmaa.