AM-kisat, Kuusamo 2008
AM-pitkät matkat ja -viestit kilpailtiin Kuusamossa elokuun 16.-17. päivä vuotta 2008. LaiVen pihkaniskat pääsivät hurjaakin vaativampaan v. 2007 veteraanien MM-kisojen maastoon näyttämään taitonsa. Lauantain kisa ei sujunut kaikilta aivan nappiin, mutta mitaleita silti rohmuttiin. Kultaista käteen sai: H18 Mikko, D20 Maami, D18 Jenni ja D16 Essi. Hopeaa saalistivat H13 Aleksi ja D20 Milla. Himmeimmän mitalin käteen pokkasivat H14 Juho ja D16 Salla. Arja suunnisti hienosti nuorten naisten kanssa pääsarjassa sijalle 4. ja Jaska oli kovatasoisessa H55-sarjassa 6. Pummeilta ja "missähän mä oon"-ajatuksilta ei tainnut kukaan välttyä lauantain pitkillä matkoilla. Mutta positiivistakin löytyi: kisa oli erittäin hyvä reeni vaikeassa maastossa!
Lauantai-iltana Rukan hyppyrimäen portaat (reilu 400 porrasta) kävivät "palauttavasta" iltalenkistä, ja hauskaakin joillakin oli: persmäkeä oli laskettu, ainakin housuntakamuksista päätellen. Päivän kisaa analysoitiin illalla oikein porukalla, ja pahimmatkin pummaajat pystyivät nollaamaan tilanteen sunnuntain viestiä varten. Hierontarinki vol 2 kokoontui jälleen, tällä kertaa uusina osallistujina olivat myös Jaska, Arja ja Jouko.
Sunnuntain viestien matkat olivat lähes puolet lyhyemmät, kuin edellispäivänä, ja maastokin vaihtui suht' nopeakulkuiseen kangasmaastoon, tosin korkeuseroja oli hitusen enemmän, kuin henkilökohtaisessa kisassa. Viestit sujuivat todella hienosti, erityisesti mieleen jäi D50-sarjan kaksoisvoitto! Voiton vei Essi, Kaisa ja Kukkis. Toisen sijan pokkasivat Salla, Sirpa ja Anna. Saman ikäisissä pojissa sijoitus oli 3. joukkueella Aleksi, Juho ja Mikko. LaiVen nuoret naiset voittivat jo kolmannen peräkkäisen kerran (v. 2006,2007,2008) naisten pääsarjan. Tällä kertaa joukkueessa juoksivat Milla, Jenni ja Maami. D120-sarjassa Arja, Päivi ja Ansku saavuttivat hopeamitalit. Jaska, Jouko ja Kari olivat sijalla 4. kovatasoisessa H150-sarjassa.