Laiven urheilijoille menestystä suunnistuksessa ja yleisurheilussa!
21.7.2018
Martta oli vauhdissa rastiviikolla, sisulisähuipentumasta tuli monta ykkös-sijaa ja Samulilla jälleen huippujuoksu Kalevan kisoissa. Neljän osakilpailun Kainuun rastiviikko suunnistettiin tänä vuonna 1-6.7 Kajaanissa Jormua-Leihun maastoissa. Kaikkiaan n. 20 Laiven suunnistajaa osallistui tapahtumaan joko kilpa-tai avoimisa sarjoissa. Parhaasta menestyksestä vastasi Martta Väisänen, joka suunnisti tarkasti ja vauhdikkaasti ja sijoittui kolmanneksi D10 sarjassa. Martan sarjaan osallistui lähes 40 suunnistaja-tyttöä eri puolilta Suomea, joten palkintosijat rastiviikolla eivät ole ihan jokapäiväistä herkkua. Tänä vuonna kainuun rastiviikolle osallistui kaikkiaan n.3500 suunnistajaa. Myös Laiven kasvatti, SKPohjantähteen siirtynyt Sara Niva sijoittui hienosti toiseksi D20E sarjan tiukassa kisassa. Yleisurheilun 9-15v sisulisä huipentumat kisattiin 8.7 ja 15.7 Oulussa.Laivesta osallistui huipentumaan 7 lasta. Parhaat sijoitukset tuli alle 9v 1000m juoksussa, jossa tyttöjen puolella koko kisan voiton vei Laiven Martta Tuomikoski. Vastaavasti poikien sarjan voiton nappasi August Schmitt. P10v pituudessa Augustin veli Akseli Schmitt otti myös ykköspaikan. Myös viikonlopun Kalevan kisoissa Samuli Huusko piti viime vuuoden tapaan seuran mainetta yllä ja juoksi 10000m. kisassa upeasti sijalle 9. hyvällä ajalla 32,38! Onnittelut kaikille! |